Kirjoitus on toinen osa julkaisusarjaa, jossa tarkastellaan 100 nuoren haastattelujen pohjalta nousseita huomioita nuorten miesten hyvinvoinnista ja elämästä Etelä-Karjalassa.

Alla oleva kuvaaja näyttää hyvinvointimittari-haastattelujen keskimääräisen vastauksen. 0-arvo eli keskellä kulkeva viiva kuvaa tasoa, jossa hyvinvointi on ok, ei kummemmin hyvää eikä huonoa. 0-viivan alapuolella olevat asiat ovat niitä, joissa tulee esiin arkeen ja hyvinvointiin liittyvät pulmat ja hyvinvointia verottavat asiat. Linjan yläpuolelle nousevat asiat taas ovat niitä kohtia, joista ihminen saa voimia ja jotka lisäävät hyvinvointia.

 

Etelä-karjalalaisten sadan vastaajan joukossa kaksi asiaa tipauttaa hyvinvointia ylivoimaisesti eniten. Ne liittyvät arkeen ja vapaa-aikaan sekä elämän orientaatioon. Elämän orientaatiota tässä kyselyssä kartoitettiin kysymällä 4 kysymystä liittyen ilon kokemiseen, itsekäsitykseen ja siihen, miten suhtautuu tulevaisuuteen. Arkeen ja vapaa-aikaan liittyvissä osiossa käytiin läpi sitä, miten arkielämä sujuu ja onko vapaa-ajalla mielekästä tekemistä.

Vastauksissa on siis pääosin vastattu niin, että suurin osa vastaajista kokee arjessaan olevan ongelmia eikä vapaa-ajalla ole erityisesti mielekästä tekemistä. Kyselyyn vastaajat ovat etelä-karjalalaisia ja vain osa heistä osuu kaupunkialueella Lappeenrannassa tai Imatralla. Puhutaan siis elämisestä ja arjesta maaseudulla ja alueella, josta kuulee usein sellaisten otsikkosanojen alla kuin muuttotappio, tehdas suljetaan, pitkät välimatkat ja tyhjillään olevat asunnot. Ei ole erityisen yllättävää, että nuoret kokevat arkensa hieman tyhjäksi tai että tulevaisuuteen ei ole helppo suhtautua erityisen toiveikkaasti. Sellaista asiaa, joka on tavallista, arkista ja johon on jo tottunut, on kuitenkin yksilön vaikea lähteä yhtäkkiä muuttamaan, vaikka olisikin tyytymätön. Moniin elämänmuutoksiin tarvitaan pääomaa, sekä taloudellista että henkistä. Pitäisi osata tehdä konkreettisia ratkaisuja ja käyttää mielikuvitusta, nähdä pidemmälle ja edetä sitä kohti. Nuorelle, jonka suunta on voinut olla hukassa jo yläasteelta asti, näiden näkyjen näkeminen on vaikeaa.

 

Ammatinvalinta ja koulutustaso ovat osittain periytyviä asioita: kotoa omaksutaan usein tieto siitä, mitkä ammatit ovat hyviä ja kannustetaan aiemmin hyväksi havaituille poluille. Maailma ympärillä on kuitenkin muuttunut, eikä aiemmin hyvät koulutusvalinnat ehkä takaakaan enää samaa lopputulosta. Kotoa voidaan omaksua myös maailmankatsomus, joka sanoo, ettei pysty tai ettei osaa eikä varsinkaan kannata. Jos kouluaikoina tällaiseen tulee vahvistusta, koulunkäynti ei suju, oppiminen on haastavaa tai koulussa kiusataan, vahvistaa kokemukset jo omaksuttua maailmankuvaa. Kaikki tämä muuttuu valintojen edessä arkuudeksi ja välinpitämättömyydeksi.

 

Tulevaisuuden valintojen ja muutoksen tekeminen voi olla vaikeaa, jos arjen mielekäs järjestäminen on hankalaa myös päivittäisellä tasolla. Miten opiskelupaikkaa haetaan, kuka siinä neuvoo? Miten toimeentulotukea haetaan? Millä kulkea töihin tai koulupaikkaan? Miten rahoittaa autokoulu, jonka hinta on kivunnut koko ajan korkeammaksi. Auton pitäminenkin on kallista, mutta välttämätöntä seudulla, jossa julkinen liikenne ei ole vaihtoehto. Nämä ovat asioita, joihin kaivattaisiin rakenteellisia muutoksia, sillä yksinäisestä arjesta ja liikkumisen vaikeudesta eivät puhu vain nuoriso vaan myös maaseutualueen ikääntyvät vanhukset.  Kiinnostavaa olisikin yhdistää karttatietokantoja hyvinvointimittarien tuottamaan tietoon. Millä etäisyydellä hyvinvointi alkaa laskea? Mistä etäisyys mitattaisiin? Terveysasemalta, kuntakeskuksesta, kauppapaikalta, koululta, liikuntahallilta? Mitkä ovat ne palvelut, jotka ylläpitävät ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia kaikista eniten?

 

Vielä kiinnostavampaa olisi löytää sanoja toivosta. Siitä, että vaikka ei voisi luvata rikkautta ja menestystä, yrittäminen kannattaa silti. Oman polun ja oman paikan löytäminen palkitsee. Ihminen tarvitsee ihmistä ja tunteen siitä, että on merkityksellistä elää juuri sitä elämää, minkä on omakseen muokannut.