Päästyäni mukaan maaseudun ikäihmisille suunnattuuni Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeeseen sain loistavan mahdollisuuden oppia ja tutkia mitä kaikkea on projektityö.  Peilaan projektityön oppimiskenttää sosionomiopintojeni kautta, mutta myös oman kokemukseni kautta vanhustyöstä sekä kokemuksestani elää maaseudulla kaukana palveluista. Eettisyys, arvot ja osallistaminen sekä sosiaalipedagogiset taidot – mitä kaikkea kuuluu yhteistyöhön ikäihmisten, kylien ja kuntien työntekijöiden kanssa, projektityöläisen paloa asiaan unohtamatta.

Ikäihmisten elinympäristö ja elinolot puhuttaa ja koskettaa useampaa suomalaista kuin yleensä huomaammekaan. Väestön ikääntyessä on panostettava entistä enemmän iäkkäiden elinoloihin ja pärjäämiseen mahdollisen pitkälle pienin avuin. Iäkkäiden liikunnan ja lihaskunnon sekä mielenvirkeyden säilyttämisessä on haasteita etenkin maaseudulla harvaan asutuissa kylissä. Tämä haastava elinympäristö on monelle ikäihmiselle kuitenkin se rakas ja tuttu.  Oman kodin suojissa, rakkaiden muistojen keskellä toivottaisiin pystyvän asustamaan vielä pitkään.

Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hanke on siis asian ytimessä pyrkiessään tuomaan maaseudun ikääntyneille asukkaille juuri heidän tarpeisiinsa suunnattua toimintaa. On ollut hienoa tutustua eri kuntien maaseudun toimintoihin ja toimijoihin, kerätä tietoa ja kartoittaa tarpeita, päästä mukaan työntekoon tärkeän asian puolesta.

Maaseudun ikäihmisiä yhdistävä tekijä yli oman kuntarajan

Kuntien toiminnoissa on eroja. Näyttäisi siltä, että pienimmissä kunnissa pystytään rakentamaan helpommin kattava virikkeellinen tukiverkosto, kun taas isoimmissa kunnissa välimatkat syrjäisimpiin kyliin voivat olla pitkiä ja haasteellisia. Näin ollen pohdin itse, mikä on mielekästä, kun puhutaan iäkkäistä ja etenkin jo toimintakyvyltä rajoittuneista. Koetaanko mielekkäänä istua pitkiä matkoja taksissa kiertelemässä kylästä toiseen, jotta päästään porukalla päämäärään vai onko mahdollisesti kylällä järjestetty tai kotiin tuotu virikkeellisyys mukavampaa sekä tehokkaampaa tavoittamaan mahdollisimman moni toiminnan piiriin.

On tärkeää kuunnella maaseudulla asuvien ikäihmisten omia toiveita ja tarpeita. Opiskelijana opin paljon lähestyessä ikäihmisiä sekä heidän ympärillänsä työskenteleviä. Soitellessani eri kuntien kyläyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa esiin nousee huoli maaseudulla syrjässä asuvista ikäihmisistä. Heidän pärjäämisestä, toimintakunnon ylläpitämisestä sekä mahdollisesta yksinäisyydestä ollaan yhtä mieltä yli kuntien rajojen. On tarve tehdä yhdessä jotain. Eri tahoilla toimijat eivät tee vain päätöksiä, vaan osallistavat ja kehittävät toimintaa yhdessä asiakkaiden kanssa. Asia herättää kiinnostusta ja näkökulmia. Se mikä toimii toisaalla ei välttämättä ole oikea ratkaisu joka paikassa. Kunnissa, toimijoissa ja tottumuksissa on eroja, on siis löydettävä oikeat ratkaisut oikeisiin paikkoihin. Näin toimiessamme uskon hankkeesta jäävän hyviä asioita elämään maaseudun ikäihmisille, eri yhdistyksille ja toimijoille.

Olen varma siitä, että tämä hanke kasvattaa mukanaan niin meitä opiskelijoita kuin projektityöntekijöitä, sekä itse maaseudulla projektiin osallistuvia ikäihmisiä kuin heidän ympärillään toimivia ihmisiä. Hankkeen yksi tärkeistä tekijöistä on saada asiakkaiden voimavarat esille ja auttaa heitä löytämään heille itselle mielekkäämpi ja turvallisempi arki. Mikään ei muutu, jos emme yhdessä kokeile ja yritä tai tee muutosta pelkäämättä virheitä. Tärkeää on nähdä kehittäminen osana jokapäiväistä työtä.

Metsän tuoksua sateen jäljiltä, aamuinen usva pelloilla sekä elämän vilja, mitä kaikkea elämä onkaan maaseudulla. Olemme osa luontoa, olimme sitten vauvoja tai vanhuksia, maaseutu on mahdollisuus, olkoon se myös mahdollisuus Helmi-hankkeen jäädä elämään osana maaseudun ikäihmisten elämää.

Saila Yli-Torkko, Saimia AMK sosionomi opiskelija