Huhdasjärven kylätalolle kokoontui 14.10.2019 asukkaita ja aktiivisia kyläyhdistysten toimijoita niin Huhdasjärveltä kuin lähikylistä kaikille avoimeen keskustelutilaisuuteen. Heidän lisäkseen paikalla oli vanhustyön toimijoita Kouvolan kaupungilta, Kouvolan seudun Muisti ry:stä, eläkeliiton Jaalan yhdistyksestä, Kouvolan vanhusneuvostosta sekä Jaalalainen -lehden toimittaja. Tilaisuuteen osallistui kaiken kaikkiaan 23 henkilöä.
Avoimen keskustelutilaisuuden tavoitteena oli yhdessä keskustella siitä, miten alueella voitaisiin vähentää ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta, mitä yhteisöllistä toimintaa ja kohtaamispaikkoja jo löytyy ja kaivataanko jotakin lisää sekä siitä, mitä vapaaehtoistoiminnalle kuuluu tällä hetkellä.
Aluksi lähdettiin yhdessä kokoamaan tietoa Huhdasjärven ja lähialueiden ikäihmisille suunnatuista toiminnoista ja kokoontumispaikoista. Kävi ilmi, että toimintaa ja kokoontumispaikkoja lähialueilla on, mutta niistä on vaihtelevasti tietoa saatavilla. Epävarmuutta tuntui aiheuttavan myös se, mitkä tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Tästä nousikin ajatus siitä, että kylien asukkaat voisivat vuorotellen tehdä yhteisiä kyläilyreissuja läheisiin kyliin ja tutustua paremmin toinen toisiinsa sekä sen kylän järjestämään toimintaan.
Huhdasjärven kylässä on ollut aiemmin Kymenlaakson kylien tukemana kylätalkkaritoimintaa, jossa on työllistetty paikallinen pitkäaikaistyötön. Kylätalkkaritoiminnalle koettiin edelleen vahvasti olevan tarvetta. Naapuriapu alueella toimii siten, että toisista pidetään huolta, mutta ikäihmiset tarvitsevat enenevissä määrin apua mm. lumitöissä, lamppujen vaihdossa ja kaupassa käynnissä, jotta voivat jatkossakin asua omissa kodeissaan niin kauan kuin haluavat.
Maaseutualueilla välimatkat ovat usein pitkiä ja julkista liikennettä on vähänlaisesti. Jaalan keskustasta järjestetään yhteiskyytejä Kouvolaan, mutta jollain keinolla pitää päästä kylistä ensin Jaalaan. Asiointikyyti kulkee kyliltä Jaalaan ja takaisin torstaisin. Hankkeessa lähdetään selvittämään koko Kouvolan alueen osalta ikäihmisten erilaisten kuljetuspalveluiden toimivuutta.
Yhtenä keskeisimpänä huomiona tilaisuudessa nousi suuret matkakustannukset, kun puhutaan kotiin tuotavista palveluista, esimerkkinä siivouspalvelut. Heräsi ajatus siitä, että alueen asukkaat voisivat tilata näitä palveluita yhdessä kootusti tietyksi ajankohdaksi, jolloin palveluiden matkakustannukset olisivat jaettavissa. Tästä muodostui asia, jota hankkeessa lähdetään selvittämään.
Tilaisuudesta tehtiin uutinen Jaalalainen lehteen.
Lämmin kiitos kaikille tilaisuuteen osallistujille!
Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeessa tuetaan maaseudun ikäihmisten kotona asumista tutussa elinympäristössä sekä vahvistetaan heidän osallisuuden ja turvallisuuden tunnettaan. Hanke toteutetaan ajalla 1.5.2019-30.4.2021 Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maaseutumaisissa kunnissa. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) ja rahoituksen on myöntänyt Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Tilaisuuden materiaali:
Hyvä ikääntyminen Huhdasjärvellä -esitys
Yhteenveto keskustelusta (pdf)
Lisätietoja:
Jenna Paajanen, projektikoordinaattori
puh. 050 3234852
jenna.paajanen@socom.fi
Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom