Tavoitteet

Voimaa ikämiesten arkeen -hankkeen tavoitteena on lievittää 60–70-vuotiaiden miesten yksinäisyyttä ja lisätä heidän osallisuuttaan omassa elinpiirissään. Hankkeessa tuetaan myös miesten oman elämän hallintaa ja heidän sosiaalista toimintakykyään. Hankkeessa pyritään tavoittamaan miehiä erityisesti ison elämänmuutoksen, eläkkeelle jäämisen, kynnyksellä. Hanke toteutetaan yhdessä Miina Sillanpään säätiön kanssa.

Toiminta

  • Hankkeessa toteutetaan etsivää vanhustyötä yhdessä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta löydetään hankkeen toiminnasta hyötyvät miehet.
  • Hankkeen aikana perustetaan suljettuja miesryhmiä, joiden toiminnan sisällöt nousevat miesten omista toiveista ja tarpeista, mutta samalla tukevat miesten oman elämän hallintaa ja sosiaalista toimintakykyä. Näiden ryhmäkokemusten perusteella kehitetään Voimaa ikämiesten arkeen -ryhmätoiminnan malli.
  • Voimaa ikämiesten arkeen -hankkeen avoimet miesryhmät kootaan paikallisen tarpeen mukaan. Näiden ryhmien sisältöjä voivat olla esimerkiksi ulkoliikunta ja retket, mahdolliset talkootyöt tai vaikka ruoanlaitto yhdessä.
  • Lisäksi järjestetään vapaaehtoisvalmennusta toiminnasta kiinnostuneille pilottialueilla.

Milloin ja missä

Voimaa ikämiesten arkeen -hanke on kolmevuotinen vuosina 2021–2024. Hankkeen pilottipaikkakunnat ovat Kymenlaaksossa Kotka ja Hamina ja Etelä-Karjalassa Imatra ja Luumäki.

Verkostoyhteistyö

Voimaa ikämiesten arkeen -hankkeen yhteistyötahoina ovat Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Kymenlaakson hyvinvointialue, Haminan, Kotkan ja Imatran kaupungit, Luumäen kunta sekä Mieli Etelä-Karjalan mielenterveys ry.

Vaikuttavuus

Hankkeessa elämänhallintaa, osallisuuden kokemuksia ja sosiaalista toimintakykyä tullaan mittaamaan soveltuvien mittareiden avulla. Hankkeen sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä, sekä yhteistyön tuloksia mitataan Social Return on Investment (SROI) – analyysin avulla.

Hankkeen rahoitus

Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.

Nina Markkanen
hanketyöntekijä
Socom
Salpausselänkatu 40 A
45100 Kouvola
p. 050 595 4246
nina.markkanen@socom.fi  
Henri Uotila
hankekoordinaattori
Miina Sillanpään Säätiö / Socom
Laserkatu 6 E 4
53850 Lappeenranta
p. 044 0255 552
henri.uotila@miinasillanpaa.fi