Porttiteoria taiteen asettumisesta soten toimintalogiikkaan.

 

Sosiaali- ja terveysalan toimintakulttuuri perustuu pitkään, hierarkkiseen historialliseen järjestykseen. Ammattikunta, joka työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa, on vakiintunut kauan sitten. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation yhteydessä toimenkuvien sisältöjä tarkastellaan, on mahdollista, että tila ja tarve uudenlaisille toimenkuville ja uusille toimijoille syntyy organisaatiojärjestyksessä.

 

Taide osana sosiaali- ja terveyspalveluja on kehittynyt vuosien saatossa rinnakkaisena järjestelmänä. Taiteilijan työskentely on rahoitettu ulkoisella rahoituksella, taiteilijat ovat saaneet työskentelyynsä apurahoja ja toiminta on siis ollut pitkälti riippuvaista ulkopuolisesta rahoituksesta. Tämä ilmiö on tehnyt toiminnasta pistemäistä, irrallista ja lyhytkestoista. Uuden rahoituksen hakeminen on ollut henkilösidonnaista ja -riippuvaista. Moni rahoitus on kohdennettu kehittämiseen ja jo olemassa olevan toimintamallin saaminen kehittämiseen suunnattuun rahoitukseen ei ole ollut mahdollista.

 

Taiteilijan tila ja status on näin muotoutunut ulkopuoliseksi. Taiteilija on ollut vierailija ja objekti suhteessa organisaatioon. Huolimatta siitä, että taiteen tekeminen on ollut osallistujille voimaannuttavaa ja se – jo lyhytkestoisenakin –  on ollut merkityksellistä, toiminnan pistemäisyys on ollut yleisesti hyväksyttyä. Ikäihmisten laitosmuotoisissa palveluissa on ollut helppo järjestää taiteilijavierailuja – yleisö on paikalla ja esiintyjä voi tulla.

 

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen yhdessä sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa mahdollistaa pistemäisestä toiminnasta pysyviin rakenteellisiin ratkaisuihin siirtymistä. Sote-uudistuksen myötä asiakkaiden valinnanvapaus lisääntyy, mikä aiheuttaa haasteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjille. Taide yhtenä palvelutuotteena on yksi osa valinnanvapauden toteutumista. Rakenteellisesti tämä tarkoittaa sitä, että taiteen statusta tulee tarkastella yksikkökohtaisesti.

 

Asiakkaiden tarpeista lähtevä palvelun muotoilu voi tarkoittaa muiden kuin perinteisten ammattiryhmien edustajien tulemista palvelujen tuottajiksi. Esimerkkinä vammaisten päivätoiminta: Asiakkaat toivovat saavansa tanssia ja leipoa kakkuja. Tanssin ohjaamisen laadun takaamiseksi tarvitaan tanssin opettaja, kakkujen leipomisessa kondiittori. Ammatillisen osaamisen lisäksi tarvitaan osaamista asiakasryhmän erityisyydestä.

 

Taide osana kuntoutuskeskuksen toimintaa tarkoittaa taiteen tulemista osaksi laitoksen hierarkkista rakennetta. Taide kuntoutusmuotona toiminta- ja fysioterapian rinnalla tuottavat asiakkaan kuntoutumiseen lisäarvoa. Taide tuo uuden ulottuvuuden, jolla mm. aivotutkimuksessa on nähty monenlaisia merkityksiä aivojen eri osa-alueilla, esimerkiksi hieno- ja karkeamotoriikan kehittämisessä.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattikuntarakenne on organisatorisesti muotoutunut historian kuluessa. Kuntoutuksen malleja tarkasteltaessa on lisätty eri ammattikuntien painopisteitä sekä koulutettu lisää perushoidollisissa tehtävissä toimivia ammattikuntien edustajia. Fokus on kuitenkin ollut perinteisissä sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattikunnissa.

 

Mitä se tarkoittaa perinteiselle järjestelmälle, kun taiteilija tulee yhdeksi toimijaksi?