Ikäihmisten käsityksiä ja ajatuksia yhteisöllisyydestä on tutkittu niin maalla kuin kaupungeissa. Eevi Jaakkola (2015) on väitöskirjassaan (pdf) väitöskirjassaan selvittänyt syrjäkylillä asuvien ikäihmisten yhteisöllisyyttä. Taivalkoskelaisten ikäihmisten haastatteluissa ilmeni, että syrjäkylillä esiintyy yhteisöllisyyttä monessa muodossa. Ihmisten identiteetti oli vahvasti rakentunut asuinympäristön yhteyteen, mutta syrjäkylillä asuminen ei yleensä suinkaan tarkoita erakoitumista. Yhteisöllisyys toteutui niin omassa kodissa kuin kodin ulkopuolellakin. Väitöskirjaan haastatellut kertoivat kulkevansa taajamaan harrastuksiin: milloin kuoroon, milloin liikuntaharrastuksien pariin. Naapurilta saattoi saada kyydin kauppaan tai muille asiointimatkoille, mikäli omaa kyytiä ei ollut. Myös erilainen seura- ja yhdistystoiminta nostettiin esille yhteisöllisyyden tarjoajaksi, esimerkiksi metsästysseurojen ja kyläyhdistysten toiminta.

Taajamaan muutosta taivalkoskelaiset ajattelivat eri tavoin. Moni halusi asua kotona mahdollisimman pitkään, sillä omat harrasteet kotona koettiin tärkeiksi. Monenlaiset maaseudun työt koettiin hyvin vahvasti osaksi identiteettiä ja ajatus niistä luopumiseen johti myös oman identiteetin uudelleen rakentamiseen. Taajamassa asumisesta ei ihmisten mielissä tuntunut löytyvän vastaavaa aktiviteettia, vaan vaihtoehtona ajateltiin olevan palvelutalo, jossa ei makaamisen lisäksi voi tehdä mitään. Omasta kylästä ei oltu halukkaita muuttamaan.

Syrjäinen asuinpaikka toi kuitenkin usein myös melko suuria haasteita. Kuljetuksien järjestyminen nousi väitöskirjan haastattelusitaateista esiin useampaan otteeseen. Ikäihmiset halusivat itse päättää millaiseen toimintaan osallistuvat, mutta esteeksi saattoi nousta taksin katoaminen kylältä tai kyydin kalleus. Jaakkola toteaa kuitenkin, että aina ongelmana ei ollut kyyditysten puuttuminen, vaan se, ettei niitä välttämättä osattu käyttää.

Myös oman terveyden heikkeneminen koettiin syyksi muuttaa taajamaan. Terveys ja toimintakyky vaikuttavat paljolti siihen, kuinka omaa toimijuuttaan kykenee ylläpitämään vaativissa olosuhteissa. Omakotitalot syrjäseudulla vaativat usein muokkaavia rakennustoimia, jotta ne tukevat myös alentunutta toimintakykyä. Tämä on usein helposti toteutettavissa, mutta tällaisia muokkauksia ei kuitenkaan toteuteta niin paljoa kuin mahdollista.

Yhteisöllisyys ja vähintään henkisen tuen saaminen koettiin syrjäkylilläkin tärkeäksi. Ongelmaksi koettiinkin, mikäli pitkäaikaisena tukena toiminut naapuri muutti pois tai ei jostain syystä pystynyt enää apua tarjoamaan. Naapuriapu on syrjäkylillä kultaakin arvokkaampaa silloin, kun oma toimintakyky ei salli enää kaikkia toimintoja. Myös maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisussa (1/12) Naapuriapu maaseudulla (pdf) käsitellään naapuriavun merkityksiä sekä hyviä käytäntöjä. Toki apua on saatavilla myös muualta ja uusia ratkaisuja kylien asukkaiden tueksi kehitellään. Myös Yhteinen koti maalla -hanke tekee omalta osaltaan työtä tämän aiheen parissa.

Yhteisöllisyydestä maaseudulla ei ole julkaistu paljoakaan suomenkielistä tutkimusmateriaalia. Siksipä Jaakkolan väitöskirja onkin tutustumisen arvoinen katsaus aiheeseen maassamme, josta edellä mainitut teemat olivat osa tutkimuksen antia.

 

Väitöskirja: Jaakkola, E. (2015). Yhteisöllisyys syrjäisellä maaseudulla asuvien ikääntyneiden arjessa.  (pdf).
Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja (1/2012): Naapuriapu maaseudulla (pdf)