Toimintaa, tietoa ja taidemenetelmiä – EDOR-hanke vieraili Kaakkois-Suomessa

Yhtenä VALO-hankkeen toimenpiteenä on kansainvälinen yhteistyö, jossa yhdessä hankekumppanin kanssa etsitään ratkaisuja heikommassa asemassa olevien perheiden palveluihin ohjautumiseksi ja osallisuuden lisäämiseksi.
Bulgarialaisen Sungurlaren kunnan EDOR-hanke vieraili ensimmäisen kerran Kaakkois-Suomessa 2.-6.4.2019. Kyseessä oli niin sanottu study visit, jonka aikana tutustuimme perheille tarjolla oleviin integroituihin ja monialaisiin palveluihin sekä Kids Draw-taidemenetelmään. Samalla molempien hankkeiden projektitiimit tapasivat ensimmäisen kerran kasvotusten.

Vierailun ensimmäisen päivän vietimme Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Kouvolan kampuksella tutustuen sosiaalialan koulutukseen kehittämispäällikkö Sirkka Komulaisen ja lehtori Miia Heikkisen johdolla.  Lisäksi vierailijat pääsivät kokeilemaan käytännössä osallistavia taidemenetelmiä, kun VALO-hankkeen asiantuntija Tiina Ikkonen veti ryhmälle päivän päätteeksi Kids Draw -taidepajan.

Torstaina ohjelmassa oli vierailuja Kymenlaaksossa. Ensimmäisenä tutustuimme Keltakankaan perhekeskuksen neuvola- ja perhepalveluihin perhekeskuskoordinaattoreiden Suvi Lyytikäisen ja Katja Töyryn johdolla. Perhekeskuksen palveluista erityisesti äitiys- ja lastenneuvola sekä toimintaterapia herättivät kiinnostusta ja vilkasta keskustelua. Keltakankaan perhekeskuksessa on myös aktiivista kohtaamispaikkatoimintaa, jota kehitetään verkostoissa. Mukana on julkisten palveluiden lisäksi muita alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa toimivia palveluja, seurakuntia, järjestöjä ja yhdistyksiä.  Perhekeskuksen toimintaa kohtaamispaikkoineen kehitetään verkostoissa, joissa on mukana julkisten palveluiden lisäksi muita alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa toimivia palveluja, seurakuntia, järjestöjä ja yhdistyksiä. Keltakankaan perhekeskuksen kohtaamispaikkatoiminnasta voit lukea lisää täältä. 

Kotkassa Merikeskus Vellamon vierailun yhteydessä MLL:n Kymen piirin toiminnanjohtaja Christa Carpelan kertoi jo lähes sata vuotiaan järjestön historiasta sekä nykyisistä palveluista. MLL:n Kymen piiri koordinoi perhekeskustoimintaa, tarjoaa koulutusta niin kouluille kuin ammattikasvattajille sekä tuottaa ammatillisia perhepalveluita, kuten kotipalvelua. Paikallisyhdistykset puolestaan järjestävät lapsiperheille monipuolista toimintaa ja palveluita, jotka tukevat lapsiperheiden arkea ja hyvinvointia, kuten perhekahvilatoimintaa, vertaisryhmiä ja tapahtumia.

Vierailun viimeisenä aamuna tutustuimme Socomin harjoittelija Annan opastuksella Lappeenrannan keskustan nähtävyyksiin. Lasten ja nuorten talolla palveluesimies Tiina Vormisto kertoi meille matalan kynnyksen periaatteesta sekä yleisesti Eksoten palveluista lapsiperheille.  Etelä-Karjalan ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Lasten ja nuorten talot sijaitsevat Lappeenrannassa ja Imatralla palvellen koko Eksoten alueen perheitä. Lasten ja nuorten taloon voi ottaa suoraan yhteyttä joko tulemalla paikan päälle tai soittamalla. Lisätietoa ja yhteystiedot löydät täältä.

 

Parhaillaan käynnissä olevat VALO ja Bridging ovat Socomin ensimmäiset kansainvälisen yhteistyön hankkeet. Hyppy uuteen on jo näin alkutaipaleilla tuntunut palkitsevalta ja tuonut uusia ideoita työhömme. VALO-hankkeen vastavierailu Bulgariaan toteutetaan ensi syyskuussa.