Taiteilijan ja taiteen paikan tarkastelu sotepalveluissa tarvitsee kohteen, missä sitä tehdään. Kulttuuripolku senioreille- hankkeessa se löytyi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotona asumisen tuen yksiköstä.
Ikäihmisten päivätoimintaan on haluttu kehittää uudenlaisia sisältöjä. Vaikka on kyse heikossa fyysisessä kunnossa olevista tai vaikeasti muistisairaista ikäihmisistä, arjen toimintakyky on tärkeää, jotta ikäihmisen kotona asuminen on inhimillistä ja Eksoten strategia, Kotona kaiken ikää, toteutuu. Ja missäpä sitä kukaan haluaisi asua muualla, kuin omassa kodissaan.
Ikäihmisten taiteen saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi olemme tehneet yhteystyösopimuksen Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metkun, Lappeenrannan kaupungin kulttuuritoimen ja Parikkalan kunnan kulttuuritoimen kanssa. Hankkeessa on kolme pilottikohdetta, Sammonkodin ja Lauritsalan päivätoimintapisteet Lappeenrannassa sekä Parikkalassa päivätoimintapiste. Jokaisessa kohteessa tarkastellaan sisältöjä alueellisesti ja asiakkaiden tarpeista ja toiveista käsin.
Ikäihmiset käyvät päivätoiminnassa yhtenä päivänä viikossa, ryhmiä on viisi kussakin kohteessa. Hankkeessa pilotoimme ja mallinnamme taidetoimintaa jokaisessa kohteessa yhdelle ryhmälle. Päivätoiminnasta vastaa sairaanhoitaja ja lähihoitaja, heitä on paikalla 2-4 kohteesta ja ryhmästä riippuen.
Ensimmäinen taitelija aloitti lokakuun alussa. Tunnelma on ollut odottava, toimintakulttuurin muutoksen elementtejä on ollut havaittavissa jo muutaman kerran jälkeen. Kuvaan esimerkillä toimintakulttuurin erilaisuutta: hoitotyö ja hoitajan työ on asiakkaan kohtaamista ja yksilöllisten tarpeiden täyttämistä. Hoitaja tekee paljon toimenpiteitä, joista jää konkreettinen jälki. Taiteilijan työ on ajattelun herättelyä, joskus saattaa viritä keskustelua, toisinaan on lupa olla hiljaa. Taiteen tekemisessä kokemus on tärkeintä. Tuotos on hyvä lisä.
Matkan alkutaival on silkkaa ihmettelyä ja kummastelua. Uuden työotteen omaksuminen ottaa aikansa. Asiakkaiden suupielessä häivähtää hymy, välillä nauru raikaa. Uuden alkaessa jokaisella on mielessä ihmettelyä – en mie ossaa, pittääks miun? Hoitajien kysymykset ovat samanlaisia. Vuosien varrella tutuksi tullut tapa tehdä työtä on niin osa itseä, ettei omaa osaamistaan saata muulla tavalla käyttääkään –tai ainakin se hämmentää. Mikään ei muutu, jos ei kukaan suutu, kuuluu vanha sanonta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet iloisia muutoksesta, siitä että päivätoiminnan asiakkaina olevat ikäihmiset saavat taiteen kautta sisältöä elämäänsä. Taiteen saatavuus paranee. Taide tulee luo, heille jotka eivät muuten pääse kokemaan taidetta.
