Yhteinen koti maalla –hanke on saavuttanut Haminan Jamilahdessa ensimmäisen seisakkeensa, kun luonnokset yhteisöllisestä senioriasumisesta Jamilahden kansanopistolla valmistuvat. Jamilahti jää odottamaan tekijöitä, jotka uskaltaisivat lähteä mukaan toteuttamaan tehtyjä suunnitelmia ja investointeja.
Jamilahdessa järjestettiin kaksi työpajapäivää 1. ja 22. syyskuuta. Tapahtumiin osallistuivat hanketoimijoiden lisäksi, Haminan kaupunki ja Jamilahden kansanopisto sekä lukuisten yhdistysten edustajia, palveluntuottajia ja yksityisiä henkilöitä. Edustettuina olivat muun muassa Vanhustyön keskusliitto, Haminan vanhus- ja vammaisneuvostot, Etelä-Kymen Parkinson-kerho, Kehittyvä Hamina, Vehkalahden-Haminan kotien puolesta, Kouvolan seudun muisti sekä Haminan evankelisluterilainen seurakunta.
Työpajojen tarkoituksena oli selvittää mitä yhteisölliseen asumiseen kuuluu haminalaisten näkökulmasta ja mitä sen toteutumiseen vaaditaan. Jamilahdessa työpajatoiminnassa pohdittiin ensisijaisesti myös sitä, millaisia muutoksia Karjalan Evankelisen seuran omistamaan opiskelija-asuntolaan tulisi tehdä, jotta se kiinteistönä mahdollistaisi ainakin osittain ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen.
Ensimmäinen työpajapäivä piti sisällään orientoitumisen aiheeseen: mitä asunnon toiminnallisuus on ja mitä rakentamisessa ei välttämättä oteta huomioon. Tämän jälkeen kierrettiin Jamilahden kartanon tiluksilla ja tutustuttiin opiston asuntolaan, jossa asiantuntijat ja osallistujat havainnoivat tilojen haasteita ja mahdollisuuksia. Tiloista käytiin keskustelua kahdessa ryhmässä ja suunniteltiin yhdessä ratkaisuja, jotka tekisivät niistä viihtyisiä asua. Työtehoseura keräsi näitä huomioita muistiin ja laati seuraavaan työpajaan luonnoksia mahdollisista muutoksista.
Toisena työpajapäivänä esiteltiin Työtehoseuran suunnitelmia ja kustannusarvioita. Näiden perusteella osallistujat esittivät huomioita siitä, mitkä ehdotukset olivat heidän mielestään toimivia ja mitkä eivät. Paikalla oli myös palveluyrittäjiä puutarhapalvelu Lahtelasta, Ravimäkiyhdistyksestä, TukiTeosta ja Jalkahoitola Villivarpaasta, jotka jakoivat oman näkemyksensä siitä millaisia palveluita Jamilahteen olisi mahdollista tuoda.
Osallistujilta kerätyillä tiedoilla Työtehoseura lähtee työstämään jo tehtyjä luonnoksia. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tuottaa valmiita suunnitelmia vaan suuntaviivoja, joihin jokin paikallinen toimija voi tarttua, eikä työtä näin ollen viedä pois paikkakunnalta. Jatkossa Karjalan Evankelinen seura tarvitsee yhteistyökumppanin, joka kiinnostuu projektista ja lähtee mukaan toteuttamaan muutostöitä. Tällöin päätetään muutetaanko asuntola yhteisölliseen asumiseen sopivaksi, suunnataanko se ikääntyneille, vammaisille, jollekin muulle erityisryhmällä vaiko kaikille ja mikä lopullinen asumismuoto tulee olemaan – vuokra-, omistus- vai esimerkiksi asumisoikeuspohjainen.
Yhteinen koti maalla –hanke ja Socom ovat mukana seuraamassa mitä Jamilahdessa tapahtuu ja auttanee jatkossakin yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävissä kartoitus- ja keskustelutilaisuuksissa. Tammikuussa järjestetään kaikille kiinnostuneille avoin keskustelutilaisuus, jossa esitellään hankkeessa tuotetut viimeistellyt suunnitelmat.
Työpaja I esitykset:
- Yhteinen koti maalla -hanke, Heini Maijanen, Socom
- Esteettömyys ja hyvä asuminen, Jukka Laakso, Vanhustyön Keskusliitto
- Ikäihmisen toimiva keittiö; Tarja Marjomaa, TTS
- Ikäihmisten palvelut, toimijuus ja osallisuus pähkinänkuoressa, Tarja Tapio, Saimaan amk
- Työpajan suunnitteluyhteistyömallin esittely, Heli Mäntylä, TTS
- Senioriasumisen suunnitteluohje, TTS
- Ikääntymisen tuomat haasteet asumiselle, TTS
- Ikäihmisen arkea helpottavat tuotteet ja ratkaisut, TTS
Työpaja II esitykset: