Kansa-koulu II -hankkeen loppuraportti on julkaistu
Kansa-koulu II -hankkeen loppuraporttiin sekä muihin hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin voit tutustua täällä.
Henkan tiedote 2/2020 on ilmestynyt
Avaa uusin Henkan tiedote 2/2020 tästä linkistä.
Punainen tupa, perunamaa ja yksinäisyys
Mitä jos heräisit huomenna talosta, jossa asut yksin? Kotisi on todella pitkän matkan päässä kaupasta ja naapuritalossa on asukkaita vain kesäisin. Ulkona on satanut ensilumi ja maa kimaltaa valkeana. Haluaisit hypätä kenkiisi ja sännätä nauttimaan raikkaasta pakkasilmasta, mutta et uskalla. Et ole ehtinyt hankkia vielä nastoja kenkiisi ja piha on peilijäässä. Jos ulkona sattuisi jotain, saisitko ikinä apua? Tyttäresi osti sinulle uuden puhelimen, mutta et osaa oikeastaan käyttää sitä. Puheluun vastaaminen onnistuu, sillä olet pärjännyt tähän asti. Ulkoilun sijaan juot kupin kahvia. Kahvikin alkaa olemaan vähissä. Olet käyttänyt asiointikuljetusta päästäksesi kauppaan. Miehesi menehtyi äkillisesti kesällä, eikä sinulla ole ajokorttia. Asiointikuljetus ei kuitenkaan saapunut tällä viikolla alkuviikon myrskyn tekemien vahinkojen takia. ”Kyllä sitä on ennenkin vähällä pärjätty, on pärjättävä nytkin”, ajattelet itseksesi. Otat hörpyn kahvistasi ja katselet ikkunasta lintujen leikkiä. ”Osaisinpa minäkin lentää” tuumaat.
Kyläkirjasto. Valokuvannut Tiia Eskelinen
Jos tämä olisi sinun arkeasi, miltä sinusta tuntuisi? Minä kokisin varmasti itseni yksinäiseksi ja oman kotini vangiksi. Ollessani harjoittelussa Helmi hyvää elämää ikääntyneenä -hankkeessa minulle selvisi, että tällainen arki voi olla joillekin ikääntyneille hyvin todellista. Kiersimme kyliä Hyvä ikääntyminen -kyläkierrosten aikana Rautjärven ja Savitaipaleen alueilla ja kuulimme ikääntyneitä. Tuntui että, mitä kauempana kylä oli palveluista, sitä turvattomampi olo kylän asukkailla oli.
Ikäihmisten kotona asuminen on otettu ehkä turhan kirjaimellisesti. Monet varmasti toivovat saavansa asua omassa kodissaan loppuun saakka, mutta se ei tarkoita sitä, että heidät voisi sinne unohtaa. Viikoittainen kauppareissu lähimarkettiin ei riitä, jos ainoa mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen on automatkat. Emme voi vaatia ikääntynyttä myymään kotiaan ja muuttamaan palveluiden lähelle yhtään sen enempää, kuin voisimme vaatia työtöntä muuttamaan toiselle puolelle maata töiden perässä. Me kaikki vanhenemme joskus ja tämän päivän ikääntyneet ovat hekin olleet joskus nuoria. He rakensivat itselleen elämän luottaen hyvään. En usko, että heistä kukaan olisi osannut kuvitella heräävänsä joku aamu kotoaan tajuten, että on yksin eikä pääse liikkumaan pihapiiriä pidemmälle. Palvelut, joiden varaan he laskivat ovat siirtyneet kauemmas ja kylä on hiljentynyt.
Hankkeen myötä on onnistuttu valottamaan kylien ja ikääntyneiden todellista tilannetta muulle maailmalle. Kyläkierrokset ovat tuoneet yhteen toimijoita eri sektoreilta ja näin on luotu jo tiiviimpi verkosto. Tämä verkosto voi yhdessä alkaa kehittää toimintaa ja palveluita, jotka palvelisivat nimenomaan heitä, jotka asuvat kaukana kaikesta. Tällaista ideointia ja kehittämishenkisyyttä on ollut todella ilo saada seurata. Harjoittelu antoi minulle paljon ja jään innolla odottamaan tulevaa.
Pihaan kaartaa auto. Se on vapaaehtoistyöntekijän punainen Volvo. Kiiruhdat avaamaan oven ja toivotat vieraasi tervetulleeksi. ”Toin erilaisia lankoja. Ajattelin, että voisit opettaa minulle tänään sitä virkkausta niin kuin viimeksi oli puhetta”, hän toteaa astellessaan ovesta sisään. ”Tottahan toki! Käy peremmälle, keitin juuri meille pannun kahvia”, sinä vastaat.
Tiia Eskelinen
Sosionomiopiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu
Hyvä ikääntyminen -iltapäiväkahvit Lemillä 16.3.2020 PERUTTU
Lemin Hyvä ikääntyminen -iltapäiväkahvit ma 16.3.2020 (Lemin Vanhassa Pappilassa) on peruttu.
Koronavirustilanteen vuoksi Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom siirtää/peruu yleisötilaisuudet toistaiseksi ikäihmisten ja sairaiden suojelemiseksi Suomen hallituksen 12.3.2020 antamien suositusten mukaisesti. Tästä johtuen Lemin Vanhassa Pappilassa maanantaina 16.3.2020 klo 13-15 järjestettävä Hyvä ikääntyminen -iltapäiväkahvitilaisuus on peruttu ja siirretään myöhempään ajankohtaan.
Lisätietoja antaa mielellään:
Heini Maijanen, projektipäällikkö
Helmi Hyvää elämää ikääntyneenä -hanke
heini.maijanen@socom.fi
Puh. 050 595 4246
Miten tulkita mittarin tuottamaa tietoa asiakkaan hyvinvoinnista?
Kirjoitus on kolmas osa julkaisusarjaa, jossa tarkastellaan 100 nuoren haastattelujen pohjalta nousseita huomioita nuorten miesten hyvinvoinnista ja elämästä Etelä-Karjalassa.
Esko-hankkeessa on kerätty vuoden ajan dataa nuorten miesten hyvinvoinnista. Viime blogissa esittelinkin kuvaajan, joka keskiarvoisen eteläkarjalalaisen vastaajan tuloksista piirtyy. Tällä viikolla otan käsittelyyn kaksi erillistä vastausta ja pohdin, mitä ne kertovat. Toisessa vastauksessa melkein kaikki asiat ovat hyvin, niistä rakentuu yksilön elämässä hyvinvointia. Toisessa esimerkkivastauksessa taas yleisvire on negatiivisen puolella ja elämässä näyttää olevan enemmän kuormittavia ja hyvinvointia syöviä asioita.
Pohdin tässä blogikirjoituksessa sitä, mitä nämä vastaukset voivat kertoa työntekijälle ja kuinka niitä voi tulkita. Oikeanlainen tulkinta on tärkeää, sillä se toimii pohjana sille, että osataan etsiä oikeanlaiset toimet, joilla auttaa ja jotka voisivat tukea nuoren hyvinvointia. Palveluiden tarjoaminen väärään aikaan tai tarpeettomina on yhteisien resurssien hukkaamista, joten ongelmakohtien tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Esimerkkivastaus 1.
Kaveri, joka on nämä vastaukset antanut, näyttää mittarin perusteella voivan pääsääntöisesti oikein hyvin. Arvot omasta hyvinvoinnista ovat reilusti nollalinjan eli neutraaliksi koetun alueen yläpuolella. Kaikki paitsi yksi. Osio, jossa on kysytty perheestä ja läheisistä tipahtaa pahoinvoinnin puolelle.
Työntekijänä olisi ehdottoman tärkeä huomata ja uskaltaa tarttua tähän kysymykseen. Mikä läheisten kanssa vaikeuttaa elämää? Mitä ovat ne konkreettiset asiat, jotka ovat huonosti lähisuhteissa? Mitä tukea ihminen tarvitsisi tai toivoisi? Mikäli vastaaja ei osaa yksilöidä tarkemmin, mikä perhesuhteissa kuormittaa, työntekijällä olisi hyvä olla jonkinlainen kysymysvalikko, joilla vastauksia voi kartoittaa tarkemmin. Tässä kyselyssä perhe ja läheiset -osiossa vastattiin yhteensä neljään kysymykseen, jotka koskivat parisuhdetta, suhdetta lapsiin sekä perheen ja ystävien merkitystä elämästä. Mikäli ihminen on kokenut olonsa yksinäiseksi, hän on voinut valita kyselyssä neutraalin vaihtoehdon, mutta negatiivisen puolelle painuvissa vastauksissa on täytynyt tuottaa tietoa lähisuhteista, joissa on jonkinlaisia ongelmia ja jotka tuottavat murhetta. Tällaisia asioita ei ole kovin helppo nostaa keskusteluun, joten on vastaajan rohkeuden ja avoimuuden kunnioittamista kysyä lisää ja tarjota joko jonkinlaista ratkaisua tai mahdollista tukea, terapiaa tai muuta tilanteen selkiyttämiseksi. Ensimmäinen askel on kuitenkin otettu, kun ongelma on tunnistettu ja se on nostettu keskusteluun.
Esimerkkivastaus 2.
Tällä vastaajalla ei mikään elämän osa-alueista tuota hyvinvointia. Kyseessä on siis näiden vastausten valossa huonosti voiva, onneton yksilö. Hyvinvointimittarin käyttämisessä ja vastausten purkamisessa pääperiaate on, että vastauksia läpikäytäessä, keskitytään myös niihin asioihin, joista ihminen saa voimaa ja kokee iloa, jotta asioiden käsittely ei luiskahda aivan maailmanlopun pessimistisimpiin tunnelmiin. Tällaisen vastaajan kohdalla se ei kuitenkaan ole mahdollista eikä sellaista lähestymistapaa kannata keinotekoisesti valita. Tilanne kannattaa sanoittaa suoraan ja rehellisesti. Asiaa voi lähestyä esimerkiksi tulosten pohjalta piirtyvän graafin avulla ja lähteä vastaajan kanssa yhdessä miettimään, mikä olisi akuutein hoitoa vaativa asia.
Näissä vastauksissa elämän orientaatio, joka sisältää myös suhtautumisen tulevaisuuteen, on kaikista heikoimmalla tolalla. Toiseksi pahiten asiat ovat asuin- ja toimintaympäristöä tarkasteltaessa. Lähtisinkin pureutumaan näiden kahden teeman kysymyksiin ja ennen kaikkea siihen, mitä voitaisiin yhdessä tehdä, jotta kaikista huonoimmin olevat asiat saataisiin nousemaan edes vähän.
Mittareita toistettaessa tai pitkäaikaisesti seuratessa, on huomattu, että kun yhtä asiaa saadaan parannettua, se vaikuttaa moniin muuhunkin osiin elämässä. Varsinkin asumiseen ja elämänhallintaan liittyvät kysymykset ovat sellaisia, että ne kannattelevat monia muitakin asioita, kun niihin voidaan vaikuttaa ja niitä systemaattisesti lähdetään parantamaan ja tukemaan. Tärkeää on tuottaa myös puhetta ja tietoa siitä, että asioihin voi tarttua ja niitä voi lähteä rationaalisesti pienin askelin parantamaan.
Asiakas, joka tuottaa omasta hyvinvoinnistaan tällaista tietoa, on juuri se, keneen kaikki mahdolliset paukut ja palvelut olisi kohdistettava. Tämä on työntekijälle huomionarvoisa tieto. Rajallisten resurssien järkevä jakaminen on mahdollista juuri sen kautta, että asioita on tarkasteltu ja mitattu ja sen perusteella niihin tarjoutuu mahdollisuus myös tarttua. Ei tarvitse siis edetä mutu-tuntumalla eikä haparoiden tällä kentällä, jossa onnistumiset ovat usein pieniä ja edistyminen miltei näkymätöntä vaan tarjolla on työväline paitsi ongelmista puhumiseen myös niiden ratkaisemiseen. Työntekijän kannalta olisikin tärkeää päästä myös kerryttämään tietopankkia ja olla osa yhteisöä, jossa erilaisia ongelmia ja ratkaisuja päästäisiin jakamaan monialaisesti ja toisten työtä tukien.
Vapaa-ajan vietto ja syrjässä asuminen
Kirjoitus on toinen osa julkaisusarjaa, jossa tarkastellaan 100 nuoren haastattelujen pohjalta nousseita huomioita nuorten miesten hyvinvoinnista ja elämästä Etelä-Karjalassa.
Alla oleva kuvaaja näyttää hyvinvointimittari-haastattelujen keskimääräisen vastauksen. 0-arvo eli keskellä kulkeva viiva kuvaa tasoa, jossa hyvinvointi on ok, ei kummemmin hyvää eikä huonoa. 0-viivan alapuolella olevat asiat ovat niitä, joissa tulee esiin arkeen ja hyvinvointiin liittyvät pulmat ja hyvinvointia verottavat asiat. Linjan yläpuolelle nousevat asiat taas ovat niitä kohtia, joista ihminen saa voimia ja jotka lisäävät hyvinvointia.
Etelä-karjalalaisten sadan vastaajan joukossa kaksi asiaa tipauttaa hyvinvointia ylivoimaisesti eniten. Ne liittyvät arkeen ja vapaa-aikaan sekä elämän orientaatioon. Elämän orientaatiota tässä kyselyssä kartoitettiin kysymällä 4 kysymystä liittyen ilon kokemiseen, itsekäsitykseen ja siihen, miten suhtautuu tulevaisuuteen. Arkeen ja vapaa-aikaan liittyvissä osiossa käytiin läpi sitä, miten arkielämä sujuu ja onko vapaa-ajalla mielekästä tekemistä.
Vastauksissa on siis pääosin vastattu niin, että suurin osa vastaajista kokee arjessaan olevan ongelmia eikä vapaa-ajalla ole erityisesti mielekästä tekemistä. Kyselyyn vastaajat ovat etelä-karjalalaisia ja vain osa heistä osuu kaupunkialueella Lappeenrannassa tai Imatralla. Puhutaan siis elämisestä ja arjesta maaseudulla ja alueella, josta kuulee usein sellaisten otsikkosanojen alla kuin muuttotappio, tehdas suljetaan, pitkät välimatkat ja tyhjillään olevat asunnot. Ei ole erityisen yllättävää, että nuoret kokevat arkensa hieman tyhjäksi tai että tulevaisuuteen ei ole helppo suhtautua erityisen toiveikkaasti. Sellaista asiaa, joka on tavallista, arkista ja johon on jo tottunut, on kuitenkin yksilön vaikea lähteä yhtäkkiä muuttamaan, vaikka olisikin tyytymätön. Moniin elämänmuutoksiin tarvitaan pääomaa, sekä taloudellista että henkistä. Pitäisi osata tehdä konkreettisia ratkaisuja ja käyttää mielikuvitusta, nähdä pidemmälle ja edetä sitä kohti. Nuorelle, jonka suunta on voinut olla hukassa jo yläasteelta asti, näiden näkyjen näkeminen on vaikeaa.
Ammatinvalinta ja koulutustaso ovat osittain periytyviä asioita: kotoa omaksutaan usein tieto siitä, mitkä ammatit ovat hyviä ja kannustetaan aiemmin hyväksi havaituille poluille. Maailma ympärillä on kuitenkin muuttunut, eikä aiemmin hyvät koulutusvalinnat ehkä takaakaan enää samaa lopputulosta. Kotoa voidaan omaksua myös maailmankatsomus, joka sanoo, ettei pysty tai ettei osaa eikä varsinkaan kannata. Jos kouluaikoina tällaiseen tulee vahvistusta, koulunkäynti ei suju, oppiminen on haastavaa tai koulussa kiusataan, vahvistaa kokemukset jo omaksuttua maailmankuvaa. Kaikki tämä muuttuu valintojen edessä arkuudeksi ja välinpitämättömyydeksi.
Tulevaisuuden valintojen ja muutoksen tekeminen voi olla vaikeaa, jos arjen mielekäs järjestäminen on hankalaa myös päivittäisellä tasolla. Miten opiskelupaikkaa haetaan, kuka siinä neuvoo? Miten toimeentulotukea haetaan? Millä kulkea töihin tai koulupaikkaan? Miten rahoittaa autokoulu, jonka hinta on kivunnut koko ajan korkeammaksi. Auton pitäminenkin on kallista, mutta välttämätöntä seudulla, jossa julkinen liikenne ei ole vaihtoehto. Nämä ovat asioita, joihin kaivattaisiin rakenteellisia muutoksia, sillä yksinäisestä arjesta ja liikkumisen vaikeudesta eivät puhu vain nuoriso vaan myös maaseutualueen ikääntyvät vanhukset. Kiinnostavaa olisikin yhdistää karttatietokantoja hyvinvointimittarien tuottamaan tietoon. Millä etäisyydellä hyvinvointi alkaa laskea? Mistä etäisyys mitattaisiin? Terveysasemalta, kuntakeskuksesta, kauppapaikalta, koululta, liikuntahallilta? Mitkä ovat ne palvelut, jotka ylläpitävät ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia kaikista eniten?
Vielä kiinnostavampaa olisi löytää sanoja toivosta. Siitä, että vaikka ei voisi luvata rikkautta ja menestystä, yrittäminen kannattaa silti. Oman polun ja oman paikan löytäminen palkitsee. Ihminen tarvitsee ihmistä ja tunteen siitä, että on merkityksellistä elää juuri sitä elämää, minkä on omakseen muokannut.
