Avaa koko artikkeli tästä.
Johdanto
Työelämässä tapahtuvat jatkuvat muutokset asettavat haasteita työntekijöille. Työstä selviytyminen edellyttää meiltä kaikilta hyvää itsensä johtamista. Itsensä johtamista voidaan pitää tärkeänä osaamisalueena ja parhaimmillaan itsensä johtaminen on luonteva osa organisaatioiden varsinaista johtamisjärjestelmää. Itsensä johtaminen koskettaa siten kaikkia työntekijöitä asemasta riippumatta. Kaiken johtamisen lähtökohtana voidaan pitää, että yksilö osaa johtaa itseään. (Sydänmaanlakka 2014, 141, 150.)
Itsensä johtamista voidaan lähestyä eri näkökulmista. Näitä näkökulmia voivat olla esimerkiksi elettävä aika, yhteisö ja kulttuuri, jossa ihmiset elävät. Yksilön johtaessa itseään, merkityksellistä on omien tulkintojen ymmärtäminen. Yksilön omat uskomukset, arvot sekä kulttuuritausta ovat yhteydessä siihen, miten ihminen näitä omia tulkintojaan ymmärtää. Itsensä johtaminen on opittavissa oleva taito, jota yksilö voi halutessaan myös vahvistaa. (Salmimies 2008, 15 – 16, 25.)
Tässä artikkelissa tarkastellaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ylemmän sosiaalialan ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä ja sen tuloksia. Työn aiheena oli Kouvolan kotihoidon esimiesten itsensä johtaminen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, miten kotihoidon esimiehet johtavat itseään arkityössä ja mitkä tekijät esimiesten itsensä johtamiseen vaikuttavat. Tavoitteena oli saada näkyväksi kotihoidon esimiesten arkityötä sekä saada kokemusperäistä tietoa siitä, miten itsensä johtamisen taidot tukevat esimiesten kehittämis- ja muutostyöskentelyä. Opinnäytetyön aineisto kerättiin yhdekseltä kotihoidon esimieheltä teemahaasttelujen avulla. Aineisto analysoitiin perinteisellä sisällönalyysillä.
Avaa koko artikkeli tästä.